English
Suomi

Algol Chemicalsille kultaluokitus EcoVadis-vastuullisuusarvioinnissa

Vastuullisuusteot
Maailman suurin vastuullisuusarvioitsija EcoVadis on myöntänyt Algol Chemicalsille Gold-tason luokituksen. Aiemmin yhtiöllä on ollut pronssitason luokitus, ja arviot paranivat nyt erityisesti etiikan sekä vastuullisen hankinnan pisteytyksissä.

"Ensimmäinen pronssimitaliin johtanut EcoVadis-arviointimme osoitti, että meillä on parannettavaa etenkin vastuullisuustyöhön liittyvässä dokumentaatiossa, tilastoinnissa ja viestinnässä", Algol Chemicalsin HSEQ-asiantuntija Päivi Autiovuori kertoo.

EcoVadis-arvioinnissa saadut toimenpide-ehdotukset ovat arvokas työkalu jatkuvaan parantamiseen. Saaduista toimenpide-ehdotuksista priorisoitiin nyt muun muassa hankintaan ja viestintään liittyviä asioita. 

“Algol-konserni julkaisi tänä vuonna ensimmäisen vastuullisuusraporttinsa, mikä osaltaan vaikutti pisteytykseemme positiivisesti. Olemme iloisia useiden tiimiemme yhteistyön tuloksena saavutetusta kultamitalista. Työ jatkuu koko organisaation voimin", Autiovuori sanoo.

EcoVadis on maailman johtava vastuullisuusarviointien tekijä. Sen arviointi perustuu kansainvälisiin kestävän kehityksen standardeihin, mukaan lukien Global Reporting Initiative, YK:n Global Compact ja ISO 26000 -standardi. EcoVadis pisteyttää yrityksiä ympäristöön, etiikkaan, työ- ja ihmisoikeuksiin sekä vastuullisiin hankintoihin liittyvien kriteerien mukaan. EcoVadis-vastuullisuusarviointiin liittymisestä lähtien Algol Chemicals on hyötynyt sen suosituksista toimitusketjun vastuullisuuden kehittämisessä.
Tagit:  Vastuullisuus