English
Suomi

Algol-konsernilta jouluna tukea kotimaisille ja globaaleille kohteille

Uutinen 1.12.2022

Algol-konserni on aiempien vuosien tapaan tehnyt lahjoitukset kotimaisille ja kansainvälisille toimijoille joulutervehdysten lähettämisen sijaan. 

Algol on tukenut samoja toimijoita jo useita vuosia. Tänäkin vuonna lahjoituksen saivat:

Algol-konsernin toimitusjohtaja Alexander Bargum kertoo, että lahjoituskohteiden valinnassa on pyritty löytämään sopiva tasapaino suurten ja pienten järjestöjen sekä kotimaisen ja kansainvälisen toiminnan välillä. 

”Haluamme olla tukemassa erilaisia meille tärkeitä kohteita, jotka liittyvät esimerkiksi ympäristöön ja turvallisuuteen sekä eri-ikäisten toimintaan. Meille on tärkeää, että voimme olla pitkäjänteisesti tukemassa näitä järjestöjä niiden arvokkaassa työssä, Bargum sanoo. 

Kuluneen vuoden aikana Algol on lisäksi lahjoittanut 50 000 euroa Ukrainan humanitaarisiin tarpeisiin. Lahjoitussummasta puolet osoitettiin UNICEFin Ukraina-keräykseen ja puolet Suomen Punaisen Ristin katastrofirahastoon. Vuoden varrella yhtiö on tukenut muitakin yleishyödyllisiä kohteita pienemmillä summilla.

Lisätietoja

Alexander Bargum, toimitusjohtaja, Algol Oy, puh. 040 732 3232.

Algol lyhyesti

Algol on suomalainen kaupan monialakonserni. Toimimme laajassa kansainvälisessä kumppaniverkostossa vastuullisesti yli 128 vuoden kokemuksella. Ratkaisumme parantavat teollisuuden tuotannon laatua ja turvaavat sen sujuvuutta. Terveydenhuollossa vahvistamme paremman elämän edellytyksiä.

Algol-konsernin vuoden 2021 liikevaihto oli 181 MEUR. Työllistämme lähes 500 ammattilaista kymmenessä maassa.