• Ajankohtaista
  • Algol-konserni
  • Toimialat
  • Laatu ja ympäristö
  • Yhteystiedot
Etusivu
In EnglishPå svenskaAuf Deutsch

Ajankohtaista

  • Arkisto

24.05.2007

Kaitoksen omistaja vaihtui

Kaitos Oy:n koko osakekanta on siirtynyt Algol Technics –yhtiöltä yrityksen toimitusjohtajan Olli Böökin omistukseen kaupalla, joka on tehty hänen perustettavan perheyhtiönsä lukuun. Kaitoksen henkilöstö siirtyy kokonaisuudessaan uuden omistajan palvelukseen ns. vanhoina työntekijöinä. Yhtiö jatkaa toimintaansa nykyisissä tiloissaan Algolin alueella Espoossa ja ostaa edelleen Algol-konsernilta myös varastoinnin ja hallinnon palveluja. Vuonna 1989 perustettu Kaitos on erikoistunut maa- ja vesirakentamisen, ympäristörakentamisen ja silta- ja betonirakentamisen tekniikkaan ja tuotetoimituksiin. Yhtiö on kuulunut Algol-konserniin joulukuusta 2000 lähtien, jolloin Algol osti sen koko osakekannan ja yhdisti sen toimintoihin silloisen Teknisen osastonsa Rakennustekniikka-yksikön. Konsernin rakenneuudistuksesta 2004 alkaen Kaitoksen osakekannan on omistanut Algol Technics Oy. Algol Technics –yhtiön toimitusjohtaja Pekka Järvinen toteaa, että rakennusala on nopeasti kehittynyt kohti yhä laajempia projekteja ja kokonaisvaltaisen urakoinnin kysyntää. Uusi asetelma jää hänen mukaansa sivuun Algol Technicsin ydinliiketoiminnasta. Toisaalta hän näkee tilanteessa otollisia lähtökohtia Kaitoksen oman toiminnan kehittämiselle. Kaitoksen toimitusjohtaja Olli Böök vahvistaa, että juuri rakennusalan muuttuneet kuviot ovat Kaitoksen kannalta innostavat ja haasteelliset. Tavoitteena on perinteisen tuotemyynnin rinnalla yhä selkeämpi eteneminen urakoivaksi asiantuntijaorganisaatioksi. Esimerkki uudesta suurhankkeesta on Sotkamon Talvivaaran kaivosprojekti, jossa taustana ovat Euroopan suurimman sulfidisen nikkelin esiintymä ja 340 miljoonan tonnin luokitellut malmivarat. Kaitos on tehnyt monivuotisen sopimuksen geokalvojen ja bentoniittimattojen toimituksesta ja asennuksesta kaivoksessa, joka rikastaa metallin malmista bioliotusteknologiaa käyttäen. Algol Technics -yhtiön valikoimassa pysyy edelleen myös rakennusalan käyttöön päätyviä tuoteryhmiä, joista keskeisiä ovat nosto- ja siirtolaitteet sekä metallit ja metalliseokset.

« Takaisin

© Copyright Algol Oy