10.03.2006
Algol-kuljettimet palvelevat lentomatkustajia Kittilässä
Pohjoisille kevätlumille matkustava voi nyt nauttia entistä tehokkaammasta
palvelusta Kittilän lentoasemalla, jossa Ilmailulaitos on ottanut käyttöön
matkustajaterminaalin laajennusosan. Näkyvällä paikalla hallin yleisötiloissa
toimii teräksenkiiltoinen Algol-kuljetinjärjestelmä. Sen radat siirtävät
matkatavarat lähtöselvityspisteistä turvatarkastukseen ja sieltä edelleen
matkatavarahalliin, josta maaliikenneyhtiöt vievät ne lentokoneen rahtitiloihin.
Algol Technics vastasi kuljetinjärjestelmän suunnittelusta, valmistuksesta ja
asennuksesta projektipäällikkönään Markus Kalkkila. Ruostumattoman teräksen
verhoilulevyt toimitti Hakaniemen Metalli. Kokonaisuus valmistui ennen joulun
ja hiihtolomakauden matkailusesonkeja.
Tuotepäällikkö Juhani Penttala Algol Technics -yhtiöstä sanoo kokonaisuuteen
sisältyvän noin 260 metriä kuljettimia. Suunnittelun lähtökohtana oli tehokas
ja turvallinen siirtoprosessi. Ruostumattomalla teräksellä verhoiltu
järjestelmä on yleisötilassa myös arkkitehtoninen elementti.
Kittilän uudistetussa matkustajaterminaalissa on kahdeksan
lähtöselvityspistettä. Niistä jokaiseen liittyy matkalaukkujen
hihnakuljetinrata. Järjestelmään kuuluu lisäksi neljä urheiluvarusteille ja
muille erikoistaakoille suunniteltua kuljetinrataa, jotka lähtevät noin 20
asteen nousukulmassa lähtöselvityspisteistä. Jokainen neljästä radasta on
kahden lähtöselvityspisteen yhteiskäytössä. Järjestelmän kapasiteetti on 1600
matkalaukkua tunnissa.
Käyttötarkoitustaan varten suunnitellut ja viimeistellyt kuljetinrakenteet
edistävät matkatavaroiden sujuvaa ja hellävaraista siirtoa. Yhtenä
turvallisuustekijänä ovat kuljetinportit, jotka sulkeutuvat
lähtöselvityspisteissä automaattisesti virkailijan lopettaessa työvuoronsa.
Useilla kuljettimilla hihnanopeutta voidaan myös säätää.
Algol Technics toimittaa tämän vuoden kuluessa Kittilän lentoasemalle myös
saapuvan liikenteen matkatavaroille uuden kuljetinjärjestelmän.
« Takaisin