30.03.2004
Algol-konsernilla rakenneuudistuksen ja vaisun tuloksen vuosi 2003
Organisaatiouudistustaan valmistelleen Algol-konsernin toimintakausi 2003 ei
yltänyt edellisvuotiselle tasolle. Tulos laski tuntuvasti, ja liikevaihto ja
kokonaismyynti jäivät nekin hienoisesti jälkeen vertailukaudesta 2002. Algolin
vakavaraisuus on edelleen erittäin hyvä.
Algolin toimitusjohtaja Magnus Bargum toteaa, että tuloksen notkahtamiseen
tiedettiin varautua. Keskeisiksi syiksi hän näkee yleisen suhdannetilanteen ja
konsernin oman sisäisen kehitystyön.
Teollisuuden alavireisenä jatkunut suhdannekuva ja matala investointiaste
pitivät koneiden ja laitteiden sekä myös raaka-aineiden kysynnän laimeana
nimenomaan Suomen markkinoilla. Tilanne heijastui Algol-konsernissa
teollisuuskemikaaleja ja koneita ja laitteita toimittaviin tuotesektoreihin,
joiden menestys jo perinteisesti myötäilee teollisuuden suhdanteita.
Vastapainoksi nousivat teollisuuskemikaalien kaupan kasvu Baltiassa ja
Venäjällä sekä terveydenhuoltoalan tuotteiden myynnin hyvä menestys.
Tulosta rasittivat myös huomattavat kertaluonteiset kulut, jotka liittyivät
konsernin rakenneuudistukseen ja sen yhteydessä toteutettuihin
yritysjärjestelyihin. Vuosi 2003 oli kokonaisuudessaan valmistelujen vuosi:
Algol muodosti aikaisemmista viidestä myyntiosastostaan kolme toimialoihinsa
erikoistunutta yhtiötä. Uudet yksiköt Algol Chemicals Oy, Algol Technics Oy ja
Algol Pharma Oy toimivat vuoden 2004 alusta alkaen yhteisen konsernin
puitteissa emoyhtiönään Algol Oy.(Internet-Ajankohtaista 4.11.2003)
Magnus Bargum katsoo organisaatiouudistuksen selkeyttäneen konsernin rakennetta
ja luovan Algolin toimialoille entistä paremmat mahdollisuudet erikoistumiseen
myös tulevaisuudessa. Vuoden 2003 aikana tehtiin kaksi toimialajärjestelyä:
Algol myi kauppaterästoimintansa Onninen Oy:lle ja osti diagnostisiin
tuotteisiin erikoistuneen CliniLab Oy:n (Internet-Ajankohtaista 6.8.2003 ja
24.9.2003).
Alkuvuosi antaa Magnus Bargumin mukaan varovaisia toiveita nousun näkymien
vahvistumisesta. Maailmantalouden vähittäisen elpymisen merkit ovat
vauhdittaneet ennusteita Suomen teollisuustuotannon kääntymisestä kasvuun.
Epävarmuustekijöinä Magnus Bargum näkee Euroopan yhä yleisesti vaimean
talouskehityksen ja tuotannon ja investointien siirtymisen pois Suomesta
edullisempaan toimintaympäristöön.[
> 
;Algolin tunnuslukuja]
« Takaisin