17.03.2006
Algol-konsernilla myönteisen kehityksen tulosvuosi 2005
Algol-konserni kirjasi vuonna 2005 reipasta kasvua myyntilukuihinsa, mutta
kokonaistulos jäi lähes täsmälleen edellisvuotiselle tasolle. Konsernin
rakenneuudistuksen jälkeinen toinen vuosi oli kaikissa kolmessa
toimialayhtiössä edelleen kehityksen kausi, joka tähtäsi kilpailukyvyn
tehostamiseen ja asemien vahvistamiseen markkinoilla.
Algol-konsernin liikevaihto oli 175,9 miljoonaa euroa, joka on noin 11
prosenttia edellisvuotista suurempi. Toiminnan volyymiä teknisen kaupan alalla
kuvaava kokonaismyynti nousi 244,6 miljoonaan euroon, jossa kasvua oli noin 22
prosenttia. Kokonaistulos 3,8 miljoonaa euroa asettui edellisvuotiselle
tasolle. Konsernin vakavaraisuus säilyi vahvana.
Algolin toimitusjohtaja Magnus Bargum kuvaa tilivuotta kohtuullisen
tyydyttäväksi, joskaan konsernin tuloskehitys ei pysynyt myyntimäärien kasvun
tasalla. Tilanteen taustatekijöiksi hän näkee kireän kilpailun alentamat
markkinahinnat ja konsernin oman laajentumisen aiheuttamat kustannukset.
Konsernin kaikki toimialat kasvattivat myyntiään, ja kaikki toimialat myös
kartuttivat tulosta entistä tasaisemmin. Suomen talouskehitystä vaimensivat
vuoden alkupuolella teollisuustuotannon notkahdus ja paperiteollisuuden
seisokin vaikutukset, mutta suhdannekuva nousi vahvaksi syksyn mittaan. Vuoden
lopussa teollisuuden tilauskannat ja tuotanto-odotukset olivat yleisesti
korkealla ja tuotannolliset investoinnit kasvussa.
Konsernin suurinta toimialaa edustaa edelleen Algol Chemicals, jonka myynnin
kasvua vauhdittivat myös oman tuotevalikoiman laajennukset. Yhtiö vahvisti
kotimarkkina-aluettaan itäisessä Euroopassa laajentumalla Ukrainaan.
Algol Technics aloitti organisaationsa asteittaisen suuntaamisen
tuotepohjaisesta toimialakeskeiseen toimintamalliin. Yhtiön suotuisaa
tuloskehitystä tukivat erityisesti teknologiateollisuuden investointien
vauhdittuminen ja rakennusalan hyvät suhdanteet, ja oma tilauskanta nousi
vuoden lopussa tämän vuosituhannen ennätyslukemiin.
Algol Pharman myynnin kasvu ylitti selkeästi alan keskiarvot. Tilivuotta
sävytti toiminnan laajentuminen ja henkilöstön rekrytointi Suomen lähialueilla.
Myös Suomessa yhtiö valmistautui investoimaan varastotilojensa laajentamiseen
ja niiden toimivuuden tehostamiseen.
Vuosi 2006 virittää
suotuisia ennusteita
Korkeasuhdanteen Suomessa ja EU-alueella nostama raaka-aineiden menekki ja
teollisuusinvestointien vilkkaus enteilevät suotuisaa kehitystä Algol Chemicals
ja Algol Technics -toimialoille tänä vuonna. Algol Pharman näkymät ovat
myönteiset huolimatta alan joidenkin tuotteiden alenevasta hintakehityksestä
markkinoilla. Magnus Bargum toteaa konsernin jatkavan kehitystyötä kaikilla
toimialoillaan myös tänä vuonna. Uusi tulosbudjetti on rakennettu
investointeihin varautuen, jolloin tavoitteena on nykyisen tulostason
säilyttäminen.
Algol-konsernin otteen Magnus Bargum näkee edistyvän kohti
palvelukokonaisuuksia ja yhä syvenevää erikoistumista toimialoihin. Tavoite
myötäilee hänen mukaansa toimintaympäristön kehitystä: globalisoitumista, sen
nopeaa muutosvauhtia ja tuotantorakenteiden uusiutumista. "Aikaisemmin palvelu
oli kiinteä osa tuotetta. Kehitys on nyt kulkemassa vahvasti siihen suuntaan,
että tuote tulee osaksi palvelukokonaisuutta",
hän sanoo.[
> 
;Tunnusluvut 2005]
« Takaisin