31.03.2004
Algol Chemicals laajenee Uralin alueelle
ZAO Algol Chemicals perustaa toimipisteen Venäjän Jekaterinburgiin.
Teollisuuskemikaalien jakelukauppaan erikoistuvasta toimipisteestä tulee
Algol-konsernin itäisin tukikohta, jonka markkina-alueen kartta on laaja:
painopisteitä ovat Volgan ja Uralin alueet, mutta mukana on koko aasialainen
osa Venäjää.
Venäjän-toimintojen Area Manager Fredrik Hansson sanoo, että uusi toimipiste on
luonteva aluevaltaus laajoilla ja voimakkaasti kasvavilla markkinoilla. Hän
toteaa, että Algol Chemicalsin venäläinen asiakasrekisteri ulottuu jo nyt
Siperian reuna-alueille saakka.
Uuden toimipisteen alkujärjestelyt on käynnistetty. Jekaterinburgiin
perustetaan myyntikonttori ja paikallisvarasto. Ensimmäinen algolilainen on jo
työssä paikalla: Marina Gorobitsina toimii Omya-valmisteiden tuotepäällikkönä
ja avustaa toimipisteen käynnistämisessä. Kaikkiaan paikalliseksi
miehitystarpeeksi arvioidaan kolme henkilöä.
Jekaterinburg, aikaisemmalta nimeltään Sverdlovsk, sijaitsee Keski-Uralin
itärinteellä Iset-joen varrella. Kaupunki on alueensa hallinnollinen keskus ja
huomattava teollisuus- ja yliopistokaupunki. Jekaterinburg tunnetaan Venäjän
aikaisemman presidentin Boris Jeltsinin kotikaupunkina. historiaan se on jäänyt
myös traagisissa merkeissä: Venäjän tsaari Nikolai II ja hänen perheensä
surmattiin siellä vuonna 1918. Kaupungin asukasluku on 1,3 miljoonaa.
ZAO Algol Chemicals perustettiin Algolin tytäryhtiöksi vuonna 1996 nimellä
ICR-Chemicals. Yhtiöllä on toimipisteet ja paikallisvarastot Pietarissa ja
Moskovassa. Toimitusjohtaja on Yuri Ivanov. Yritys on osa Algol-konserniin
kuuluvaa Algol Chemicals -toimialayhtiötä.
« Takaisin